Kymmenen kiloa maaliin!

Matkaa on takana nyt kaikkiaan vajaa seitsemän kuukautta ja maali häämöttää 10 kilon päästä. Painoa on nyt hävinnyt jo 35 kg. Aivan uskomatonta. Ehkä viimein pääsen normaalipainoiseksi, ainakin siltä alkaa vaikuttaa.

Miten tämä on vaikuttanut elämääni? Ison ylipainon kantaminen on todella iso taakka, kokeilkaa itse miltä tuntuu vetäistä 40 kilon rinkka selkään ja lähteä tuonne hillumaan. Ei ole helppoa, eikä hauskaa. Olen kärsinyt elämäni aikana jos jonkin asteisista masennuksista ja mielentiloista, jopa joutunut ajoittain syömään masennuslääkkeitä. Kumpi on sitten ollut syy ja kumpi seuraus masennus vai valtava ylipaino? Nyt olen tasapainoisempi kuin koskaan, myös henkisesti. Kun ruumis voi hyvin, mielikin voi hyvin – kokonaisuuksia kun olemme. Tätä toitottavat kaikki terveyslehdet, mutta en sitä koskaan ennen ole uskonut. Fyysisesti voin myös ilmeisen hyvin, esimerkkinä verenpainelukemat, jotka olivat pahimmillaan viime keväänä 135/105 (leposyke 93) ja nyt mennään lukemissa 96/62 (leposyke 54).

Ovatko kaikki laihtumisen/leikkauksen seuraukset olleet ainoastaan positiivisia? Eivät. Hoikentumisella, ja jo leikkaukseen menolla on ollut monia vaikutuksia mm. ystävyyssuhteisiin. Yksi ystäväni ilmoitti kesällä leikkaukseni jälkeen, että hän ei hyväksy leikkaustani ja ei ole sen koommin pitänytkään mitään yhteyttä. Jotkut ystäväni eivät kommentoi asiaa millään tavalla, katsovat toki arvioivasti päästä varpaisiin, mutta eivät sano mitään (hei, kyllä se 35 kg näkyy!). Minua ei kutsuta tietyille illallisille/illanviettoihin enää. Olen miettinyt syitä: A) Olenko muuttunut jotenkin muutenkin kuin vaan fyysisesti? (onko hoikentuminen tehnyt minusta jo takakireän?) B) Ei viitsitä kutsua, kun oletetaan, että ei se kuitenkaan syö tai juo mitään? C) Iskikö perisuomalainen kademieli? Olen ehkä yksinäisempi kuin koskaan ennen, vaikka kiitänkin luojaa niistä kaikista aidoista ja ihanista ystävistäni ja perheenjäsenistä, jotka ovat olleet tukenani ja rinnallani koko tämän matkan. Syy D) voikin olla jo aivan oma itseni. Nimittäin itsetunto ei suinkaan seuraa käsi kädessä kilojen hupenemisen kanssa. Myönnän, etten 109-kiloisena ollut mikään valtava bilehile. Ei tuntunut kovin seksikkäältä änkeytyä hippasvaatteisiin ja lähteä diskoamaan tai ylipäätään ihmisten arvioitavaksi, myöntäkää, sitä tekin teette ravitsemusliikkeissä. Mieluummin vetäydyin vähintään kolmen x:än alkuisissa jättiläisverkkareissani kotisohvalle märehtimään omaa surkeuttani. Läski on myös melkoinen suojamuuri. Ihmiset eivät katso sinuun päin, eivät noteeraa, eivät tule juttelemaan tai pitävät usein vähemmän viehättävänä tai jopa vähempiälyisenä. Ja tämä kaikki siis ellet ole suorastaan huikean hauska, vitsikäs ja kovaääninen tyyppi, jollainen on sinänsä turvallista seuraa (tätä roolia olen monesti kantanut). Nyt kun tuo läskien antama suojamuuri on poistunut, joudun rakentamaan oman minäkuvani kokonaan toisella tavalla. Olen ehkä huomattavasti ujompi, kuin ennen. Joku saattaa joskus katsoa minuun päin, se on uutta ja pelottavaa kun minua ennen katsottiin ”hei katsokaa, mikä läski tuolla menee” -katseella. Ai niin, hoikempana menee myös enemmän rahaa, ainakin vaatteisiin :o).

Paino alkaa seiskalla!

Jipii, jihaa! -30 kg! Ja paino alkaa seikalla. Vielä kaksi kiloa niin olen enää ”lievästi ylipainoinen”.

Aerobic ja lyhyt tukka

Aika mennä vilistää niin kovaa, että en meinaa keritä tänne blogiin kuulumisia kertoilemaan. Mitä saisi vuorokauteen muutaman lisätunnin?

Must on tullu urheiluhullu! Ei suinkaan penkkiurheilun, sitä lajia vihaan edelleen yhtä paljon, kun ennenkin. Miksi istuisin sohvalla persuuksillani katsomassa, kun muut viuhtoo? Sen sijaan tykkään itse viuhtomisesta. Kuntosalilla rääkkääminen alkaa jo saada masokistisia piirteitä ja suorastaan nautin siitä ”kivun” tunteesta. Aerobic-tunnille menon kynnyskin on nyt ylitetty ja jumppatunnit on nyt ohjelmassa kahdesti viikossa, niiden kahden kuntosalikerran lisäksi. Mahtavaa huomata, että kaikella sillä hikoilulla saavutetaan myös tuloksia. Jaksan pomppelehtia koko jumpan läpi ja tehdä kaikki liikkeet kiltisti. Hieman karjakko-ilmettä vaihdeltiin eilen vierustoverin kanssa liikkeessä, jossa kokopunnerrusasennossa liuúteltiin vartaloa edes takaisin. Ja jaksaa jaksaa vielä 16 kertaa. Ja minä jaksan! Huhtikuussa en vielä edes päässyt moiseen asentoon. Uusi kuntosaliohjelmani on lievästi sanottuna vaativa. Ohjaajani kysyi mitä haluan kuntosalilla käynnillä saavuttaa, vastasin, että se on joko kiinteytyminen salilla tai ajanvaraus plastiikkakirurgille nahankiristykseen. Ohjelma on sitten sen mukainen, ei mitään kevyttä käsien ja jalkojen heiluttelua. Katsotaan vuoden päästä onko tällä saavutettu se mitä toivotaan vai onko nahankiristystä edessä joka tapauksessa.

Proteiinien nauttimisen kanssa on edelleen ongelmia. Tällä urheilumäärällä minun pitäisi nauttia proteiinia ihan vähintään 1,5 g/painokilo vuorokaudessa. Se tekee tällä hetkellä vähintään 124,5 g/vuorokausi. Ei meinaa onnistua millään. Syön raejuustoa, proteiinipatukoita, proteiinipirtelöä yms. mutta tuohon määrään on todella vaikea päästä. Kadehdin Amerikkalaisia pikkumahakollegoitani joilla on saatavilla Protein Bulletteja , joissa on vajaa desissä 42 g proteiinia. Saihan niitä tilattua tietysti netistä…laitanpa kyselyn menemään saman tien.

Kyllästyin kaivelemaan pitkiä hiuksiani jokaisen suihkun jälkeen vessan viemäristä ja päräytin tukkani lyhyeksi. Tyyniliinalta saa silti joka aamu nyppiä kourallisen irtokarvaa, mutta on tässä positiivisiakin puolia: On muuten nopeata ja helppoa tukanlaitto aamuisin! Ja lyhyt tukka on tosi näppärä liikunnan kannalta. Toivottavasti tämä tästä vielä vahvistuu ja kasvaa ennen pitkää entiselleen. -26 kg.

Jälkitarkastus

Olin viikko sitten leikkaukseni jälkitarkastuksessa. Kaikki kunnossa. Lääkärin mukaan ei yhtään nopeampaakaan saisi paino tippua, mutta mitenkään sitä en voi estää tippumasta. Olen kuulemma oikea superlaihduttaja. Supertiputtaja alan olemaan myös hiusten suhteen. Karvaa lähtee tolkuttomina tuppoina, harjatessa, yön aikana tyynylle tippuu jne. jne. Kunhan ei kokonaan tipu tai aletaan mieheni kanssa muistuttaa toisiamme hämmästyttävässä määrin. Hiukset palautuvat lääkärin mukaan kyllä ennalleen, mutta raju laihtuminen on elimistölle shokki.

Olen nyt kuntoklubin jäsen. Punttisalilla on käyty ahkerasti ja ipanakin viihtyy kuntosalin lapsiparkissa (suuri tekosyyni on siis poistunut). Vielä ei näy Madonnan pakaroita, mutta jotain edistymistä tapahtuu, kun nykyinen kuntosaliohjelma alkaa käydä liian helpoksi. Uuden ohjelman teko on jo varattu. Ihmetellään miehen kanssa, että mitä me ennen tehtiin kaikki illat? Tai ennemminkin ihmetellään, miten me jaksettiin maata sohvalla kaikki illat. Nykyään ne täyttyvät kuntosalista, lenkkeilystä, ulkoilusta ja ystävien tapaamisesta. Energiaa riittää huomattavasti enemmän, kun vielä 20 kiloa sitten.

Ruokailusta, laitanpa malliesimerkiksi eiliset syömiset.

Aamupala: 1 dl vettä ja vitamiini-, kalsium- ja rautapillerit
Töissä aamukahvilla: ½ reissumiestä, 1 siivu leikkelettä, 1 tl margariinia
Lounas: 3 kirsikkatomaattia, pari salaatin lehteä ja broilerin ohuen ohuesta leikkeestä ½
Illallinen: Vajaa 1 dl makaronia ja 2 rkl kinkkukastiketta (tätä en jaksanut syödä loppuun)
Iltapala: 3 x 3 cm pala mustikkapiirakkaa

Näiden lisäksi vettä pitkin päivää tietenkin!

2 kuukautta post-op tai 2 month surgiversary!

Niin kuin se alan sivustoilla ilmoitetaan. Kaksi kuukautta on nyt mennyt ja painoa lähtenyt yhteensä 21 kiloa! Aika huimaa. Paino alkaa nyt kasilla, viimeksi olen painanut näin ”vähän” kymmenen vuotta sitten. Olemme mieheni kanssa kuvanneet minusta todella karmeita kokovartalokuvia aina kuukauden välein ja ensimmäiset ovat ennen leikkausta viimeisimmät nyt 2 M post-op, niistä eron kyllä huomaa. Sorry, eivät ole julkaisukelpoisia. Kasvot on kaventunut huimasti, persuu ja maha on pienentynyt roimasti. Jouduin käymään vaateostoksilla, kaapista ei yksinkertaisesti enää löytynyt mitään päälle pantavaa, kun kaikki housut (yksiä pienimpiä farkkuja lukuun ottamatta) ovat auttamatta liian isoja. Painelin vanhasta tottumuksesta sinne isojen tyttöjen osastolle. Hah! Jopa Great Girlssin pienimmät (44) farkut olivat liian isot. Lököttivät reisistä ja takapuolesta, kun kotona hiihdeltävät yöpaidan housut. Sitten vaan rohkeasti ”tavisten” osastolle, josta löysinkin oikein napakat farkut (koko 44, mutta hei tavisten osastolta!) Löysin paidankin normaaliosastolta koko on 40–42, halleluja!

Reikä mahassa on kokonaan umpeutunut, joten talviturkki on uiden heitetty. Viikko olisi vielä lomaa jäljellä ja se on hermoja repivää hommaa yhden teinin ja yhden uhma-ikäisen kanssa, kun miehellä ei ole lomaa. Miten ne jaksaa tapella koko ajan? Elokuun alusta kutsuu kuntosali ja uimahalli. Mies on lupautunut kuntosalille mukaan. Ruokamäärät eivät ole juurikaan suurentuneet, mutta pieniin annoksiin on nyt jotenkin tottunut. Tulee otettua jo automaattisesti pienempiä määriä lautaselle, eikä enää syö silmillään.

Proteiini

Ruokavaliooni on nyt lisätty proteiinilisä. Pitkän tuskailun ja tutkimisen jäljiltä sain bodareiden pussukan ostettua. Sitä menee kokemattomalta alkuunsa sormi suuhun, kun marssii urheilijoiden ravintolisähyllylle ja alkaa ihmetellä niitä koiranruokasäkin kokoisia pussukoita, sain onneksi apua asiantuntijataholta ja sairaalan sleevehoitajalta. Miksi lisäproteiini? Pelkästä ruoasta saamani proteiini jäi päivittäin n. 10–20 grammaan ja proteiinin tarve on 0.8 grammaa painokiloa kohden vuorokaudessa. Liian vähällä proteiinilla elimistö menee säästöliekille, rasva ei pala, mutta lihaksen häviää. Herkkua moinen pirtelö ei todellakaan ole, mutta jos se auttaa laihtumaan niin nielen sen vaikka väkisin. Hyvä sivusto sen oman energiamäärän laskemiseen on Energynet ,suosittelen erityisesti tutustumaan Virtuaaliravintolaan.

Reikätilanteen päivitykset: Haava on parantumaan päin. Haava on nyt ehkä noin 2 sentin kolikon kokoinen, kun se ennen mollotti kahden euron kolikon kokoisena. Nyt käytän hoitoon Aquacel Ag:ta ja myös Sorbactia. Reikä on niin pieni, ettei sitä voi enää täyttää kunnolla millään. Sinnikkyys taidetaan palkita tässäkin!

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, niitä on sydäntä lämmittävää lukea. Lisää kommentteja saa laittaa ja mahdollisia kysymyksiäkin saa esittää.

Hitaasti, mutta varmasti

Hitaanlaisesti näyttää tällä hetkellä paino tippuvan. Juu on mennyt n. kilon viikko vauhtia, mutta sitä tulee ahneeksi ja haluaisi enemmän. Kaikki tilastot ja tutkimukset toki kertovat, ettei painon tippuminen suinkaan ole tasaista samaa määrää joka viikko. Viheliäinen netti, josta tulee seurattua muiden etenemistä (www.obesityhelp.com) ja huimia viikko pudotuksia saa lievästi kateelliselle mielelle. Todellisia syitäkin toki löytyy, kuten ”se aika kuusta”, helle, joka saa nesteen kertymään kudoksiin (muistakaahan juoda!). Ja tietysti se, ettei pudotettavaa painoa ole ehkä (enää) samaa määrää, kun esim. 150 kg:aa painavalla ihmisellä, jolla se putoaakin nopeampaa. Kaikkineen täytyisi olla todella tyytyväinen, painoa on lähtenyt liki 16 kiloa iäksi!

Löysää nahkaa, löysää nahkaa, alkaa ihastuttavasti löytyä käsivarsien alta (allit roikkuu), sisäreisistä ja mahtavaa myös kaksoisleuan kohdalta. Kaksarin kohdalla ei onneksi ihan kauhealta näytä, mutta huomasin eilen peilin edessä päätäni käännellessä, että nahka ei pysy mukana ”nopeissa liikkeissä”, vaan jää rypylle. Kääntelen päätä tästä lähtien vaan hitaasti, hahahahha. Huono omatunto on vähäisestä liikunnasta. Haluaisin jo uimaan ja kuntosalille, mutta saakelin reikä edelleen mollottaa mahassa ja vaatii päivittäistä hoivaa, putsausta ja Sorbactia. Malttia ja aikaa vaati sekä painonpudotus että tämän reiän hoitaminen. Eihän nämä läskit kuukaudessa tullutkaan, joten miten ne kuukaudessa olisi vielä lähtenyt? Varattiin matka lämpimään lokakuun lopussa ja laskin, että hitaammallakin pudotusvauhdilla olen siihen mennessä nykyisestä -20 kiloa kevyempi, jokohan sitä sitten ilkeää uikkarissa esiintymään?

:o)

Juhannus mennä hurahteli ja mukavaa oli, tosin niin helkkarin kylmä ettei tarvinnut jättiuikkaria kaivaa kassista esiin. Juhannusaaton menyy oli osaltani: Yksi pieni uusi peruna, 2 cm:n siivu grillattua broileria, 1 soijanugetti ja 1 kuutio fetaa ja kaikkea en jaksanut syödä tuostakaan. Viiniä maistelin niin, että juhannusaattona taisin juoda yhteensä 1,5 lasia valkoviiniä ja senkin mehulla laimennettuna. Ihan ei humala päässyt yllättämään!

Ruokailussa olen siirtynyt nyt normaaliin ruokaan. Määrät ovat kun hiirellä. Aamiaiseksi ja välipalaksi riittää sama jogurttipurkki. Tänään on lounaaksi makaronia ja spagettikastiketta n. 1 dl yhteensä. Leipää saan kerralla syötyä joko ¼ ruisleipää (Reissumies) tai ½ paahtoleipää. Mehujen juonti on nyt pitänyt lopettaa, muutoin kertyy helposti kaloreita ”liikaa”. Olo on mahtava, energinen ja reipas. Keskittymiskyky on 100 x parempi, kun vielä kuukausi sitten, ei väsytä. Mieliala on tasaisempi, hermo kestää paaaljon paremmin. Uniapnea, yölliset vessassa käynnit, hikoilu ja kuorsaus ovat kadonneet. Paino laskee, hormonit hyrräävät, rakastan uutta minimaalista vatsalaukkuani!

Hyvää Juhannusta!

Viimeinen sairaslomaviikko on käynnissä ja juhannuksen jälkeen on paluu töihin edessä. Ihan kiva, tämä kotona olo alkaa jo kyllästyttää, sääkin on ollut ihan esteristä. Tänään painellaan ipanoiden kanssa maalle juhannusta valmistelemaan. Edessä olisi suuri juhannushaaste: mitä syödä ja juoda? Olen jo maistellut ”kiinteitä” ruokia ja saalis on ollut aika laimea. Kerralla pystyn syömään esim. puolikkaan paahtoleivän tai yhden uuden perunan (pienen) tai ruokalusikallisen makaronilaatikkoa. Nakki tai makkara ei tule kysymykseenkään, oksettaa ajatuskin jauhetuista nahkoista ja kaikesta kammottavasta, mitä makkaraan on tungettu, Super yök. Kokoliha ei uppoa, kanan kanssa taitaa olla sama homma. Hyvä vaihtoehto taitaa olla soijanugetit (siis yksi nugetti) ja uusi peruna. Juomista voi siiderit ja kaljat rajata pois vaihtoehdoista, hiilihappoa ei suositella, ehkä saatan maistella vähän viiniä, mutta perinteistä pänikkää ei tarvitse hommata.

Kävin vaatekaupoissa pyörimässä. Mahtavaa! Ei tarvinnutkaan enää sovittaa isojen tyttöjen vetimiä vaan ihan normiosaston vaatteet menivät päälle, jopa koko L. En ostanut vielä, paitsi vähän alusvaatteita, pitää vähän hepenillä itseään hemmotella vai mitä? Hyvää juhannusta kaikille ja älkää vetäkö makkarasta övereitä :o) !

Reikä mahassa

Sain tikit mahasta pois viime perjantaina. Ihana tunne, hetken. Alin haava on sopivasti maha makkaran huipulla, joutuu melkoisen venytyksen kohteeksi ja paukahti sitten auki kokonaan. Mitään sieltä ei vuoda ja sisäosat ovat kiinni siististi niin, ettei sieltä mikään suolenpätkä lerpata pihalle, mutta iho on auki. Ihastuttava 2 x 2 cm reikä mollottaa mahassa. Ohjeena huuhtele ja tuuleta, kiinni sitä ei voi enää uudelleenkaan tikata. Siitä jää ehkä keskimääräistä pahemman näköinen arpi, mutta eipä kait haittaa, kun en ole bikinien ostoa vielä suunnitellut muutenkaan. Reikä toistaiseksi pitää minut vielä erossa hikijumpasta, kuntosalista ja uimahallista, ettei se pääse pahemmaksi repsahtamaan.

Syöminen on edelleen todella hankalaa. Peukalon paksuinen vatsalaukkuni kerää ilmakuplia ja kun nielaisen, jotain ilmakuplat aiheuttava koliikkimaista kipua joka suupalalla. Saan väännellä ja käännellä itseäni outoihin asentoihin, että saan sen kuplan sieltä kulkemaan. Täytyy hommata Cuplatonia ilmakuplia pilkkomaan ja annostus on sama, kun vauvoilla? :o)

Vaatteista alkaa pikkuhiljaa huomata painonlaskun. Yhdet farkut on jo auttamatta liian isot ja toiset jotka vielä pari kuukautta sitten vedin jalkaani sohvalla maaten ja makkaroitani sisään vetäen, ovat nyt nekin jo melkoiset lökäpöksyt. Yhtään vaatekappaletta en salli itseni ostaa ennen, kun painoa on pudonnut vähintään 20 kiloa, siihen asti mennään näillä, missä entisen takapuolen kohdalla on hyvin tilaa.

Leipuri Hiiva, hän asuu kumputiellä!

Sunnuntaina alkoi ensin kielessä tuntua oudolta. Maanantaina koko kieli oli kauttaaltaan peittynyt valkoisella peitteellä. Hirvittävä näky! Samaan aikaan alkoi oirehtia alakerta, naiset you know.. Eihän siinä auttanut, kun soittaa sairaalaan tiedustelua, että kuuluuko tämä asiaan vai mitä? Selvisi, että ovat tiputtaneet minuun leikkauksen yhteydessä melkoisen satsin antibioottia, joten sehän selvitti mistä on kyse. Leipuri Hiiva oli tullut oikein urakalla visiitille. Lääkärissä käynnillä selvisi, että hiiva oli pesiytynyt oikein nieluun saakka ja sain taas jatketta reseptipinolle.

Vointi on nyt oikein hyvä. Evään nauttiminen on todella haastavaa hommaa. Sitä menee todella niin vähän. Jollain ilveellä pitäisi kalorimäärää saada hilattua vähän ylemmäksi. Koskaan ennen en ole tämän ”ongelman” eteen joutunut. Ei kait auta, kun lähteä suklaavanukkasta ja kermavaahtoa ostamaan! Pari viikkoa vielä niin voin siirtyä ns. kunnon ruokaan, joten sitten ei tuon kalorimäärän saaminen kasaan luulisi olevan vaikeaa. Tai ei kait siihen desiin paljon sittenkään mahdu :o)!

Nyt se on tehty!

Leikkaus tehtiin viime tiistaina suunnitelmien mukaan ja kaikki meni ongelmitta. Sain hienon leikkauskertomuksen, mutta siitä nyt ei ymmärrä, kun täytesanat. Maksa oli normaali ja siisti eli todellakin kannatti sinnitellä ENE-dietillä nuo tuskaiset kolme viikkoa.

Tiistaina sairaalaan mennessä ei oikeastaan enää jännittänyt. Sain melkein heti esilääkkeet ja niillä alkoi jo silmät sulkeutua niin, että nukuin siihen saakka, kun siirryttiin leikkaussaliin. Siellä asensivat, jos jonkinnäköistä härveliä ja pian toivoteltiin hyviä unia. Seuraava epämääräinen herääminen heräämössä ja olin ilmeisesti niin hyvävointinen, että pääsin yöksi jo omaan huoneeseen, vaikka tarkoitus oli viettää se valvontaosastolla. Keskiviikko meni melkein vielä nukkuessa. Aamupäivän aikana hoitaja toi ensimmäisen mehulasillisen maisteltavaksi. Alkuunsa nieleminen sattui! Ei kurkussa vaan siinä kohtaa, kun mehu laskeutui vatsalaukkuun, polttava, närästävä tunne. Paljon ei pystynyt juomaan n. neljä kulausta ja sitten maha olikin jo täysi.

Torstaina oli jo parempi jaksaminen ja pääsin kotiin iltapäivällä. Juominen edelleen vähän hankalaa ja asentoa sai hakea, että sai sen kulauksen valumaan mahaan saakka. Jonkin verran haavakipua ja hengittäminen oli yllättävän työlästä juuri haavakipujen takia.

Viikonlopuksi lähdettiin maalle, kun meillä on sinne ajomatkaa n. tunti. Hienosti meni. Juomaa saan nyt menemään pieninä kulauksina vajaan desin. Liemimäistä soppaa (Knorrin Juustokeitto on hyvää!) mahtuu tuon vajaa desi myös eli n. 8 tl. Omituinen tunne, kun vatsa todellakin täyttyy noin vähästä. Kaloreissa olen laskenut ”syöneeni” eilen n. 300 kcal. Määrä pitäisi saada ajan kanssa nostettua n. 600–800 kcal/vrk, mutta nyt on nesteistä nauttiminen sitäkin tärkeämpää. Kolme viikkoa nautiskelen tästä neste ja sosemaisista ruoasta ja sitten olisi lupa koettaa kiinteämpää. Paino näyttää ainakin putoavan!

Huomenna!

Huomenna se sitten tapahtuu. Leikkausaikataulun mukaan n. 14.30–15.00 alkaa tapahtua. Jännittää tällä hetkellä aivan helvetin paljon. Mitään ei oikein voi kirjoittaa, kun aivot eivät jännitykseltä toimi selkeästi.Lääh, puuh, hyperventilaatio. Palaan asiaan sitten operaation jälkeen.
P.s Täällä näyttää käyvän lukijoita, kommentteja saa jättää :o)!

Vaikeasti lihava

Kolme päivää, neljä yötä sitten käy leikkuri. Tänään on yllättävän tasapainoinen olo. Viime yönä en juuri nukkunut. Senkin pätkän, minkä nukuin näin todella sekavia unia, leikkaus, yt:t, leikkaus, yt:t. Kävin taas vastoin kaikkia taiteen sääntöjä rasittamassa vaakaa aamulla. Järkevää olisi punnitta itsenä kerran viikossa, mutta tulipahan käytyä. Vaaka näytti jälleen pudotusta, en olekaan enää sairaanloisen lihava vaan vaikeasti lihava. Nälkä ei ole ollut yhtään nyt muutamaan päivään. Huterasta olosta ajoittain huomaa, että olisi litkun aika. Leikkaus itsessään ei jännitä tällä hetkellä. Siitähän ei tajua mitään, kun tempaisevat lääkkeillä kanveesiin. Eniten jännittää leikkauksen jälkeinen elämä: Kivut, syöminen, liikkuminen, hengittäminen, juominen, mahdollinen pahoinvointi yms. Samoilla nukutuksilla, kivuilla ja tikeillä poistetaan myös muutama luomi, joista osa on kasvoissa. Mahdan olla näky kaikkinensa ensi viikon torstaina, kun minun pitäisi päästä sairaalasta. Ehkäpä se palkitsee jossain vaiheessa?

Tahdonvoimaa ja laskelmia

Tämäkin teksti oli jossain vaiheessa vanhassa blogissani, mutta en ollut sitä näköjään tänne siirtänyt. Hyviä laskelmia toki :)

Ne jotka tuntevat minut hyvin tai edes kohtalaisen hyvin tietävät, että olen melko pitelemätön ja todella päättäväinen, kun saan päähäni asian, mitä todella haluan. Olen melkein maaninen, vähintäänkin hypomaaninen päätökseni edessä. Tahdonvoimani avulla olen tehnyt elämässäni paljon asioita; mennyt naimisiin kahdesti, eronnut kerran, ostanut kaksi asuntoa, teettänyt suuria remontteja, hankkinut kaksi ihanaa lasta, ajanut ajokortin toisen lapsen ollessa aivan vauva, on kesäpaikat ja autot, olen pärjännyt työelämässä ja kouluttautunut. Ainoa asia, mihin en pelkällä tahdonvoimalla ole kyennyt on näitten kilojen karistaminen. Onko narkkari parempi ihminen, jos hän pääsee eroon huumeista pelkällä tahdonvoimalla? Arvostatko tupakanpolton lopettanutta enemmän, jos hän ei käyttänyt Nikorettea?

Laskeskelin, mitä kaikkea tuolla leikkaukseni summalla saisi. Summalla voisi mm. käydä painonvartiossa 15 vuotta ja ostaa Nutrilettiä 135 päiväksi. Sillä voisi ostaa loppuun ajetun Toyota Corollan vuosimallia 2005, vähemmän ajetun Opelin vuosimallia 2004, hankkia Yamaha Flyygelin ja matkustaa perheen kanssa Thaimaahan korkeatasoiseen huvilaan kahdeksi viikoksi. Jos elän 85-vuotiaaksi, tulee jokainen hoikempi vuosi maksamaan 200 euroa. Miten paljon se maksaisi verenpainelääkkeiden, insuliinien, kolesterolilääkkeiden ja lääkärissä käyntien kanssa? Toisaalta voisin syödä tuon summan käymällä reilun 1000 kertaa pizzalla, nauttimalla 1500 hampurilaisateriaa tai 1700 purkkia Ben & Jerry´s:in jäätelöä.

Viheliäs flunssa

Flunssa pirulainen pääsi yllättämään ensin perheen pienimmän ja nyt maanantai-iltana se sitten pesiytyi minuun. Melkoisen epämiellyttää pötköttää kuumeen kourissa ja ”helliä itseään” Nutrifastilla, josko kuumeessa olo ei ole normaaliolosuhteissakaan kovin ihanaa. Onni onnettomuudessa, että sairastuin sitten tällä viikolla, ensi viikolla ei olisi sopinutkaan tai leikkausta olisi jouduttu siirtämään ja sehän ei kyllä käy. Flunssalle plussaa sen ruokahalut vievästä vaikutuksesta. Ei ole ollut nälkä, ensimmäistä kertaa kahden ja puolen viikon aikana, mahtava tunne. Kirurgin toive oli, että pudotan painoa ennen leikkausta 6 kiloa ja vaaka näytti tänään tasan -6 kg pudotusta. Hyvä minä, vielä viisi päivää, jos vaikka yhden kilon nipistäisin vielä. Pikku hiljaa alkaa jännittää. Nyt tuntuu, että vatsassa on perhosia niin ensi viikon alussa perhoset ovat varmaan muuttuneet kiviksi.

Toinen ENE-viikko takana

Toinen litkuviikko takana ja viimeinen edessä! Mielitekojen ja nälkätuntemusten puolesta ei yhtään helpompi viikko, kun ensimmäinenkään. Vihonviimeinen tempaus oli lähteä lauantaina äidin kanssa maalle, missä hän paisteli lettuja onnellisille ipanoille ja miehelle. Vetelin vähemmän onnellisena Nutfifastia, lightmehuja ja katselin mässäystä vierestä. Positiivinen asia on ollut se, kun ei voi syödä on tehtävä jotain muuta. Olen viime viikon aikana käynyt vesijuoksussa ja lenkkeillyt ihan urakalla. Aikaa jää jääkaapin tuijottamiselta yllättäen myös liikuntaan. Tämä viimeinen piinaviikko pyritään ohjelmoimaan niin, ettei aikaa jännittämiseen tai syömisen harkitsemiseen jää. Painoa on pudonnut yht. – 5,5 kg. Missään ei tuo määrä tässä kropassa vielä näy eikä tunnu. Sama pallonaama se peilistä edelleen tollottaa. Tai oikeastaan näytän tällä hetkellä punavalkoiselta pandalta, poltettuani naamani auringossa. Tosi mieltä ylentävä näky.

ENE

Viikko takana, kaksi edessä, hengissä ollaan. Ensimmäiset kolme päivää olivat melkoista horkkaa. Pyörrytti, kauhea nälkä, pissatti, pinnaa kiristi. Neljäntenä päivänä pyörrytys hävisi, mutta kolme muuta oiretta seuraavat mukana edelleen. Nutrilett on vaihtunut Nutrifastiin, koska se on selkeästi paremman makuista. Tai voisiko sanoa, että siinä ei ole niin paljoa makua, ei maistu juuri millekään, joten menee paremmin alas. Arkipäivät menevät helpommin, viikonloppuna vaadittiin todellista itsekuria kieltäytyä äitienpäivänä herkuista. En sortunut kertaakaan! Lenkilläkin on tullut käytyä, vitamiinia syötyä ja kaikki on tehty juuri niin, kuin tohtori on määrännyt. Ensimmäisen viikon saavutus -2,5 kg! Ei paha. Ainakaan ne eivät tule koskaan enää takaisin. Samalla tahdilla laihtuisi kuukaudessa kymmenen kiloa, kelpaa minulle.

Muutto

Blogini on nyt muuttanut uuteen osoitteeseen. Vanha ei toiminut, joten kokeillaan nyt tätä.

Labra tulokset ovat saapuneet ja toimitettu sairaalaan. Kaikki suhteellisen ok, sokeri ja kolesteroli olivat hieman koholla, mutta ei mitään hälyttävää (tai mitään mitä leikkaus ei korjaisi).

Ensi viikolla alkaa todellinen ENE-vaihe. Pelkään olevani todellinen hirviö alkupäivät ja perhettä on varotettu. Kolme viikkoa, sen nyt seisoo vaikka päällään!

MySkinnyJeans!

Pahoitteluni, otsikolla ei välttämättä ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa. Huomaan olevani niin turhamainen, että haluan testata otsikon vaikutusta blogini lukijamäärään.
Toisaalta otsikko pistää myös ajattelemaan ulkonäön merkitystä. Mahtavan puheenaiheen tästä antoi meille brittien talenttiohjelmaan osallistunut Susan Boyle. (huom. tätä myös googletetaan paljon). Erittäin taviksen näköinen nainen kävi laulaa luikauttamassa itsensä supertähdeksi ja lyömällä kaikki ällikällä enkelin äänellään.
Liian helposti oletetaan ulkonäön ja lahjojen kulkevan käsi kädessä. Ei voi olla kaunista lauluääntä, jos on ns.ruma? Ei voi olla ahkera, jos on lihava? Näistä ennakkoluuloista on tuhat esimerkkiä. Itse hyvinkin tavallisena pullukkana kuulun varmaan koulukunnan: ei voi olla älykäs, jos on jumalaisen kaunis- kannattajiin. Ja väärässä olen tässäkin.
Törmäsin kaukosäädinsurffailullani ”mielenkiintoiseen” ohjelmaan, jossa kysyttiin: Olisitko mieluummin köyhä ja laiha vai rikas ja lihava? Naiset vastasivat pääsääntöisesti köyhä ja laiha, miehistä pieni enemmistö taipui olemaan rikas ja lihava. Onko olemassa sellaista ryhmää, kuin rikas ja lihava? Rahalla saa vatsalaukun pienennykset, rintojen korjaukset, vatsanahan kiristykset, kasvojen kohotukset, personal trainerit ja kokit. Missä ovat raharikkaat ja kuuluisat? Näyttäkää minulle ne rumat ja lihavat. Okei Donald Trumpin tukkaa ei lasketa, mutta ei siellä lihavaa vaimoa käsipuolessa kuljeteta.
Takaisin omaan matkaani, pienin hiiriaskelin, mutta edistystäkin tapahtuu. Muutaman päivän osa ”nutraamiseni” on tuottanut lievää tulosta ja painonpäivityksen voi kurkata sivusta. Tästä eteenpäin kohti SkinnyJeanssia!

Labrat

Eilen otettiin valtava kasa labrakokeita. Sain, kiitos mahtavan työterveyshoitajani, suurimman osan kokeista nakitettua työnantajan (vielä, kun sellainen on) piikkiin. Siinä säästyi omasta lompakosta sievoinen summa, arviolta 200 euroa. Ja aivan oikein, työterveyshuollonkin mukaan tämä on työkykyä edistävä toimenpide. Kaikkiaan kolme koetta jäi näin itse maksettavaksi: Keuhkoröntgen, veriryhmämääritys ja sairaalabakteeriviljely. Keuhkot on kunnossa, sen on nyt oikein radiologi lausunut paperille, muitten kokeiden tuloksia odottelen ensi viikolla saapuvaksi.
Aina ei saa yksityiseltä puolelta mahtavan ihanaa palvelua. Takakireä labrantäti tiukkasi minulta miksi näitä kokeita ei otettu siellä työterveyshuollossa. Miksi nämä kokeet otetaan? Täräytin sitten vastauksenkin suoraan tiskiin, menen laihdutusleikkaukseen. Se aiheutti luonnollisesti ryöpyn kysymyksiä: Oletko yrittänyt laihduttaa? (helou, en tietenkään, en koskaan, vaan hyppään suin päin leikkauspöydälle), oletko ollut kauan ylipainoinen? Sehän on kamalan kallista, mitä se maksaa? Missä se tehdään? Miten se tehdään? Jääkö arpia? Roikkuuko iho ja rinnat? Periaatteessa asia ei kuuluisi hänelle pätkääkään. Ymmärrän kiinnostuksen ja uteliaisuuden, mutta missä menee raja? Ylipaino ja läskini ovat minun akilleen kantapääni, minun heikko kohtani. Voin vaikuttaa olevani vahva ja tietyssä mielessä olenkin nyt kun päätös on tehty. Voin puhua asiasta avoimesti itse valitsemieni ihmisten kanssa tai kirjoittaa anonyymisti blogia. Haavat ovat syvät, olen kärsinyt tästä kauan, kuunnellut vihjailuja kiloistani ja minua on kiusattu aiheesta jo koulussa. Se satuttaa erittäin syvästi jos aihetta ruoditaan ilman minun aloitettani tai töksäytellään. Läskit on yleisesti hyväksytty arvostelun kohde ja puheenaihe. Ei hoikkia kait arvostella samalla tavalla? Tai takakireitä nutturapäitä? En tiedä vielä, ehkä se aika on edessä, kun minustakin muodostuu kuivakka laiha täti-ihminen, joka sivaltaa mielipiteensä ylipainosta ilmoille, jos ei suoraan niin ainakin hyvin luettavien rivien välistä. Sitä odotellessa .

yt-ilmoitus

Napsahti sähköpostiin tänään. Vähän kävi ahdistamaan, tässä olen tekemässä suurta elämän muutosta ja sijoittamassa tähän aikamoisen summan rahaa. Puolen päivän ahdistuksen jälkeen asiaa alkoi ajatella jo toiselta kantilta. Entäs sitten, jos nakki napsahtaa kohdalleni. So What! Olen vielä nuori, pätevä töissäni, pitkällä irtisanomisajalla, kuulun liittoon ja puolen vuoden päästä helvetin paljon hoikempi kuin nyt. Lama ei kestä ikuisesti ja sitten on taas kysyntää pätevälle ja valitettavan raadollista kyllä myös terveelle (lue hyvännäköiselle) henkilökunnalle. Eli en peru päätöstäni leikkaukseen menosta!
Pari päivää olen tässä totutellut pääsiäismässäjäisten jälkeen hyvin kevyeen ruokavalioon. Aamiaisen ja lounaan ja iltapalan olen korvannut ENE-pirtelöillä tai Elovena-kaurajuomalla ja päivällisen olen syönyt normaalisti. Eilinen oli ihan tuskaa. Kamalia itsensä huijaamisfiiliksiä hiipii mieleen verensokerin alentumassa. Alkaa suorastaan sääliä itseään ja kehittelee tuupertumisteorioita. Haloo! Ihan, kun meikäläisen kokoinen ihminen ei saisi energiaa näistä rasvavarastoista. Tänään oli jo helpompi päivä syömisen suhteen vai lieneekö sitten mennyt huomaamatta Yt-shokissa.

”Maltillinen pääsiäinen!”

Hyi helvetti. Kyllä ällöttää. Kamala sika olo.
On sitten tullut syötyä. Alitajuinen ajatus vatsalaukustani ja siitä, että siitä kohta poistetaan 80%:ia saa minut voimaan pahoin jokaisen aterian jälkeen. Jokainen ateria on kuin viimeinen ehtoollinen. Vikan kerran pizzaa, vikan kerran hampurilaista, vikan kerran sitä, vikan kerran tätä. Outo ilmiö on myös se, että ne läheiset ihmiset, jotka tästä leikkauksesta tietävät haluavat tarjota minulle jotain nyt, kun vielä voivat. Olin vanhempieni kanssa pääsiäisen vietossa ja rehellisesti sanottuna ruokaa ei ole koskaan ollut niin paljoa. Äitini kokkasi täydet kattaukset viisi kertaa päivässä.
Aika monet sosiaaliset suhteet pohjautuvat muuten jollain tavalla syömiseen tai yhdessä juomiseen. Yhdessä juodaan kahvit, otetaan viinit, kannetaan pöytään pullat ja muffinssit. Vieraanvaraisuutta toki, olenkohan jatkossa epäkohtelias vieras, kun kieltäydyn suurimmasta osasta? Tulipa hoidettua sosiaalinen juominenkin pois päiväjärjestyksestä mökkinaapureiden kanssa. Join punaviinit ja drinkit kiltisti ja oksensin urakalla seuraavan päivän. Pidettäköön sitä, vaikka puhdistautumisriittinä tulevaan, jollainhan se krapula piti itselleen selitellä .

Matka alkakoon

Matka alkakoon!
Kuulin ensimmäisen kerran laihdutusleikkauksesta suunnilleen vuosi sitten, kun olin sairaalassa sappirakon poistoleikkauksessa. Samassa huoneessa kanssani oli toipumassa laihdutusleikkauksen läpikäynyt nuori nainen. Mitähän hänelle kuuluu?
Asia jäi muhimaan päähäni, tämänkin vuoden aikana olen kokeillut, jos jonkinlaisia laihdutuskonsteja. Kukapa ylipainoinen ei olisi? Laihdutushistoriaani ovat mm. Painonvartijat (vaihtelevalla menestyksellä parhaillaan jopa -28 kg), Atkinsin dietti, Nutrilett-kuuri, Herbalife, insuliinihoitoisen raskausdiabeteksen takia laihdutin sairaalan diabetesruokavaliolla ja aa.. hurjina nuoruusvuosina (ei tässä kovin vanhoja olla vieläkään) laihdutin jopa tätini silloisesta länsi-Saksasta raahaamilla amfetamiini-johdannaisilla laihdutuslääkkeillä. En suosittele kenellekään .
Miksi sitten laihdutusleikkaukseen? Mitta tuli täyteen itseäni, ikuista laihduttamista, jojo-laihduttamista, epäonnistumisia, huonoa itsetuntoa, häpeää, selkärangattomuutta, näkymättömyyttä, pientä vihjailua, suoraa vittuilua, vaatekauppojen telttaosastoja..yms. Faktahan on se, että minun mittaisen naisen 160 cm (hattu päässä ja korkokengät jalassa) tulisi painaa 49-61 kg eli ylipainoa on tällä hetkellä vähintään 47,2 kg. Kaikki on jo kokeiltu ja en ikinä tule saamaan painosta 50 kiloa pudotettua "kotikonsteilla".
Miten minut leikataan? Minulle tehdään mahalaukun typistys eli gastric sleeve leikkaus. Tähystysleikkauksessa vatsalaukkuani kutistetaan niin, että nykyisestä jäljelle jää n. 20 %. Tämän jälkeen pystyn alkuunsa syömään n. 0,5 - 1 dl kerrallaan ja päivittäinen kalorimäärä vähenee 600-800 kcal:iin vuorokaudessa.
Missä? Minut leikataan yksityissairaalassa. Leikkauksia tehdään myös kunnallisella puolella, mutta niihin on varsinkin pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta päästä. Tai jonot ovat valtavat, leikattavia potilaita on paljon ja leikkaavia yksiköitä vain yksi (Peijas). Minä olen päätökseni tehnyt ja olen valmis sijoittamaan terveyteeni saman summan, jonka moni sijoittaa esim. henkilöautoonsa tai Thaimaan matkaan.
Koska? 26.5.2009! Sitä ennen minun pitää teetättää lauma verikokeita ja keuhkoröntgen. Vapun jälkeen alkaa kolme viikkoa kestävä ENE-dietti, mutta kaikki sitäkin ennen pudotetut kilot ovat vaan suurta plussaa. Vielä meinaan kuitenkin viettää maltillisen pääsiäisen, maltillisen vapun ja käydä mieheni kanssa kolmen ruokalajin illallisella.