Huomenna!

Huomenna se sitten tapahtuu. Leikkausaikataulun mukaan n. 14.30–15.00 alkaa tapahtua. Jännittää tällä hetkellä aivan helvetin paljon. Mitään ei oikein voi kirjoittaa, kun aivot eivät jännitykseltä toimi selkeästi.Lääh, puuh, hyperventilaatio. Palaan asiaan sitten operaation jälkeen.
P.s Täällä näyttää käyvän lukijoita, kommentteja saa jättää :o)!

Vaikeasti lihava

Kolme päivää, neljä yötä sitten käy leikkuri. Tänään on yllättävän tasapainoinen olo. Viime yönä en juuri nukkunut. Senkin pätkän, minkä nukuin näin todella sekavia unia, leikkaus, yt:t, leikkaus, yt:t. Kävin taas vastoin kaikkia taiteen sääntöjä rasittamassa vaakaa aamulla. Järkevää olisi punnitta itsenä kerran viikossa, mutta tulipahan käytyä. Vaaka näytti jälleen pudotusta, en olekaan enää sairaanloisen lihava vaan vaikeasti lihava. Nälkä ei ole ollut yhtään nyt muutamaan päivään. Huterasta olosta ajoittain huomaa, että olisi litkun aika. Leikkaus itsessään ei jännitä tällä hetkellä. Siitähän ei tajua mitään, kun tempaisevat lääkkeillä kanveesiin. Eniten jännittää leikkauksen jälkeinen elämä: Kivut, syöminen, liikkuminen, hengittäminen, juominen, mahdollinen pahoinvointi yms. Samoilla nukutuksilla, kivuilla ja tikeillä poistetaan myös muutama luomi, joista osa on kasvoissa. Mahdan olla näky kaikkinensa ensi viikon torstaina, kun minun pitäisi päästä sairaalasta. Ehkäpä se palkitsee jossain vaiheessa?

Tahdonvoimaa ja laskelmia

Tämäkin teksti oli jossain vaiheessa vanhassa blogissani, mutta en ollut sitä näköjään tänne siirtänyt. Hyviä laskelmia toki :)

Ne jotka tuntevat minut hyvin tai edes kohtalaisen hyvin tietävät, että olen melko pitelemätön ja todella päättäväinen, kun saan päähäni asian, mitä todella haluan. Olen melkein maaninen, vähintäänkin hypomaaninen päätökseni edessä. Tahdonvoimani avulla olen tehnyt elämässäni paljon asioita; mennyt naimisiin kahdesti, eronnut kerran, ostanut kaksi asuntoa, teettänyt suuria remontteja, hankkinut kaksi ihanaa lasta, ajanut ajokortin toisen lapsen ollessa aivan vauva, on kesäpaikat ja autot, olen pärjännyt työelämässä ja kouluttautunut. Ainoa asia, mihin en pelkällä tahdonvoimalla ole kyennyt on näitten kilojen karistaminen. Onko narkkari parempi ihminen, jos hän pääsee eroon huumeista pelkällä tahdonvoimalla? Arvostatko tupakanpolton lopettanutta enemmän, jos hän ei käyttänyt Nikorettea?

Laskeskelin, mitä kaikkea tuolla leikkaukseni summalla saisi. Summalla voisi mm. käydä painonvartiossa 15 vuotta ja ostaa Nutrilettiä 135 päiväksi. Sillä voisi ostaa loppuun ajetun Toyota Corollan vuosimallia 2005, vähemmän ajetun Opelin vuosimallia 2004, hankkia Yamaha Flyygelin ja matkustaa perheen kanssa Thaimaahan korkeatasoiseen huvilaan kahdeksi viikoksi. Jos elän 85-vuotiaaksi, tulee jokainen hoikempi vuosi maksamaan 200 euroa. Miten paljon se maksaisi verenpainelääkkeiden, insuliinien, kolesterolilääkkeiden ja lääkärissä käyntien kanssa? Toisaalta voisin syödä tuon summan käymällä reilun 1000 kertaa pizzalla, nauttimalla 1500 hampurilaisateriaa tai 1700 purkkia Ben & Jerry´s:in jäätelöä.

Viheliäs flunssa

Flunssa pirulainen pääsi yllättämään ensin perheen pienimmän ja nyt maanantai-iltana se sitten pesiytyi minuun. Melkoisen epämiellyttää pötköttää kuumeen kourissa ja ”helliä itseään” Nutrifastilla, josko kuumeessa olo ei ole normaaliolosuhteissakaan kovin ihanaa. Onni onnettomuudessa, että sairastuin sitten tällä viikolla, ensi viikolla ei olisi sopinutkaan tai leikkausta olisi jouduttu siirtämään ja sehän ei kyllä käy. Flunssalle plussaa sen ruokahalut vievästä vaikutuksesta. Ei ole ollut nälkä, ensimmäistä kertaa kahden ja puolen viikon aikana, mahtava tunne. Kirurgin toive oli, että pudotan painoa ennen leikkausta 6 kiloa ja vaaka näytti tänään tasan -6 kg pudotusta. Hyvä minä, vielä viisi päivää, jos vaikka yhden kilon nipistäisin vielä. Pikku hiljaa alkaa jännittää. Nyt tuntuu, että vatsassa on perhosia niin ensi viikon alussa perhoset ovat varmaan muuttuneet kiviksi.

Toinen ENE-viikko takana

Toinen litkuviikko takana ja viimeinen edessä! Mielitekojen ja nälkätuntemusten puolesta ei yhtään helpompi viikko, kun ensimmäinenkään. Vihonviimeinen tempaus oli lähteä lauantaina äidin kanssa maalle, missä hän paisteli lettuja onnellisille ipanoille ja miehelle. Vetelin vähemmän onnellisena Nutfifastia, lightmehuja ja katselin mässäystä vierestä. Positiivinen asia on ollut se, kun ei voi syödä on tehtävä jotain muuta. Olen viime viikon aikana käynyt vesijuoksussa ja lenkkeillyt ihan urakalla. Aikaa jää jääkaapin tuijottamiselta yllättäen myös liikuntaan. Tämä viimeinen piinaviikko pyritään ohjelmoimaan niin, ettei aikaa jännittämiseen tai syömisen harkitsemiseen jää. Painoa on pudonnut yht. – 5,5 kg. Missään ei tuo määrä tässä kropassa vielä näy eikä tunnu. Sama pallonaama se peilistä edelleen tollottaa. Tai oikeastaan näytän tällä hetkellä punavalkoiselta pandalta, poltettuani naamani auringossa. Tosi mieltä ylentävä näky.

ENE

Viikko takana, kaksi edessä, hengissä ollaan. Ensimmäiset kolme päivää olivat melkoista horkkaa. Pyörrytti, kauhea nälkä, pissatti, pinnaa kiristi. Neljäntenä päivänä pyörrytys hävisi, mutta kolme muuta oiretta seuraavat mukana edelleen. Nutrilett on vaihtunut Nutrifastiin, koska se on selkeästi paremman makuista. Tai voisiko sanoa, että siinä ei ole niin paljoa makua, ei maistu juuri millekään, joten menee paremmin alas. Arkipäivät menevät helpommin, viikonloppuna vaadittiin todellista itsekuria kieltäytyä äitienpäivänä herkuista. En sortunut kertaakaan! Lenkilläkin on tullut käytyä, vitamiinia syötyä ja kaikki on tehty juuri niin, kuin tohtori on määrännyt. Ensimmäisen viikon saavutus -2,5 kg! Ei paha. Ainakaan ne eivät tule koskaan enää takaisin. Samalla tahdilla laihtuisi kuukaudessa kymmenen kiloa, kelpaa minulle.