keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Vuosipäivä!

Jep, kukkia pöytään vatsalaukku täyttää vuoden. :o)

Onnittelen itseäni, olen melkein maalissa! Pari kiloa vielä alkuperäiseen tavoitteeseeni.

Vuosi mennyt todella loistavasti. Paino on laskenut 109 kg ---> 67 kg. Painoindeksi 43 ---> 26 eli olen liki normaalipainossa.

Verenpaineet olivat pahimmillaan vuosi sitten 135/105 ja nyt ollaan lukemissa 95/65 (verenpaineet ovat hieman matalalla).

Muiden kohollaan olleiden verikokeitteni tuloksia vertaillen:

20.4.2009 ja 20.5.2010

fP-Gluk 6,2 mmol/l ---> 5,4 mmol/l
fP- Kol 6,1 mmol/l ---> 5,5 mmol/l

Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 1. huhtikuuta 2010

69

Otsikko saattaa houkutella blogini pariin muidenkin alojen harrastajia :o). Pahoittelen, tässä blogissa on aika vähän seksiä, sillä lukema tarkoittaa nykyistä painoani. Paino on tällä hetkellä siinä 68 tai 69 kiloa, riippuen kummalla reunalla vaakaa seison. Normaalipainoon matkaa 3-4 kiloa. Paniikkia tai kiirettä ei enää ole. Hysteerin rampaaminen vaaálla on vähentynyt ja käyn tarkistamassa painotilanteen n. kerran kahdessa viikossa. Olen suhteellisen tyytyväinen itseeni nykyisellään, vaikka paino ei enää laskisikaan, mutta ehkä kuitenkin vielä sen viisi kiloa. Housujen koko on 40 ja farkkujen tuumakoko 31. Lantiomalliset ja hyvältä näyttää housut, joihin en olisi voinut kuvitellakaan tunkeutuvani ennen. Yläosista käytän kokoa M.

Olen lueskellut pikkumasu-kollegojen tekstejä elämästä leikkauksen jälkeen sekä kotimaisilta kollegoilta että ulkomaisilta pikkumasuilta. Osalla elämä on muuttunut totaalisesti, kyytiä on saanut niin vanha parisuhde, työpaikat ja kaverisuhteet. Eletään varsinaista kuherruskuukautta itsensä kanssa. Minulla ei ole muuttunut muut, kun vaatteiden koko, muutoin elämä rullailee samoilla laduilla. Aamulla lapset päiväkotiin ja kouluun, töihin, kauppaan, jne. jne. ja the same old mieskin on kuviossa. Paitsi kuvioon on tullut kaupan, ruoanlaiton ja nukkumaanmenon väliin kuntosali. Mutta ymmärrän tuon honeymoonin täysin. Itselläni se ilmenee tällä hetkellä naurettavana turhamaisuutena. Hiukset pitää olla hyvin, meikit kohdillaan, säärikarvat ajettuna joka päivä ja omaa perää jaksaa peilata sovituskopissa ihan huvittavuuteen saakka. Samalla myös itsekritiikki on noussut. Periaatteessa on tyytyväinen, periaatteessa ei. Vähän pitää vielä saada mahaa pienemmäksi tuosta ja kiinteämmäksi tuosta. Nälkä kasvaa syödessä (tämä nyt ei onneksi enää ole kirjaimellisesti paikkansa pitävä lause).

Hymyilyttää, kun mietin viime pääsiäistä, mässäjäisiä, pahaa oloani ja ahdistusta. Nyt pakkaan pääsiäisreissulle mukaan herkkukasojen sijaan lenkkarit ja lenkkivehkeet. Voi sitä vähän herkutellakin, kun käy ensi muutaman kilometrin juoksemassa ja tietää, ettei masuun montaa pääsiäismunaa mahdu. Kohtuus kaikessa.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kymmenen kiloa maaliin!

Matkaa on takana nyt kaikkiaan vajaa seitsemän kuukautta ja maali häämöttää 10 kilon päästä. Painoa on nyt hävinnyt jo 35 kg. Aivan uskomatonta. Ehkä viimein pääsen normaalipainoiseksi, ainakin siltä alkaa vaikuttaa.

Miten tämä on vaikuttanut elämääni? Ison ylipainon kantaminen on todella iso taakka, kokeilkaa itse miltä tuntuu vetäistä 40 kilon rinkka selkään ja lähteä tuonne hillumaan. Ei ole helppoa, eikä hauskaa. Olen kärsinyt elämäni aikana jos jonkin asteisista masennuksista ja mielentiloista, jopa joutunut ajoittain syömään masennuslääkkeitä. Kumpi on sitten ollut syy ja kumpi seuraus masennus vai valtava ylipaino? Nyt olen tasapainoisempi kuin koskaan, myös henkisesti. Kun ruumis voi hyvin, mielikin voi hyvin – kokonaisuuksia kun olemme. Tätä toitottavat kaikki terveyslehdet, mutta en sitä koskaan ennen ole uskonut. Fyysisesti voin myös ilmeisen hyvin, esimerkkinä verenpainelukemat, jotka olivat pahimmillaan viime keväänä 135/105 (leposyke 93) ja nyt mennään lukemissa 96/62 (leposyke 54).

Ovatko kaikki laihtumisen/leikkauksen seuraukset olleet ainoastaan positiivisia? Eivät. Hoikentumisella, ja jo leikkaukseen menolla on ollut monia vaikutuksia mm. ystävyyssuhteisiin. Yksi ystäväni ilmoitti kesällä leikkaukseni jälkeen, että hän ei hyväksy leikkaustani ja ei ole sen koommin pitänytkään mitään yhteyttä. Jotkut ystäväni eivät kommentoi asiaa millään tavalla, katsovat toki arvioivasti päästä varpaisiin, mutta eivät sano mitään (hei, kyllä se 35 kg näkyy!). Minua ei kutsuta tietyille illallisille/illanviettoihin enää. Olen miettinyt syitä: A) Olenko muuttunut jotenkin muutenkin kuin vaan fyysisesti? (onko hoikentuminen tehnyt minusta jo takakireän?) B) Ei viitsitä kutsua, kun oletetaan, että ei se kuitenkaan syö tai juo mitään? C) Iskikö perisuomalainen kademieli? Olen ehkä yksinäisempi kuin koskaan ennen, vaikka kiitänkin luojaa niistä kaikista aidoista ja ihanista ystävistäni ja perheenjäsenistä, jotka ovat olleet tukenani ja rinnallani koko tämän matkan. Syy D) voikin olla jo aivan oma itseni. Nimittäin itsetunto ei suinkaan seuraa käsi kädessä kilojen hupenemisen kanssa. Myönnän, etten 109-kiloisena ollut mikään valtava bilehile. Ei tuntunut kovin seksikkäältä änkeytyä hippasvaatteisiin ja lähteä diskoamaan tai ylipäätään ihmisten arvioitavaksi, myöntäkää, sitä tekin teette ravitsemusliikkeissä. Mieluummin vetäydyin vähintään kolmen x:än alkuisissa jättiläisverkkareissani kotisohvalle märehtimään omaa surkeuttani. Läski on myös melkoinen suojamuuri. Ihmiset eivät katso sinuun päin, eivät noteeraa, eivät tule juttelemaan tai pitävät usein vähemmän viehättävänä tai jopa vähempiälyisenä. Ja tämä kaikki siis ellet ole suorastaan huikean hauska, vitsikäs ja kovaääninen tyyppi, jollainen on sinänsä turvallista seuraa (tätä roolia olen monesti kantanut). Nyt kun tuo läskien antama suojamuuri on poistunut, joudun rakentamaan oman minäkuvani kokonaan toisella tavalla. Olen ehkä huomattavasti ujompi, kuin ennen. Joku saattaa joskus katsoa minuun päin, se on uutta ja pelottavaa kun minua ennen katsottiin ”hei katsokaa, mikä läski tuolla menee” -katseella. Ai niin, hoikempana menee myös enemmän rahaa, ainakin vaatteisiin :o).

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Paino alkaa seiskalla!

Jipii, jihaa! -30 kg! Ja paino alkaa seikalla. Vielä kaksi kiloa niin olen enää ”lievästi ylipainoinen”.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Aerobic ja lyhyt tukka

Aika mennä vilistää niin kovaa, että en meinaa keritä tänne blogiin kuulumisia kertoilemaan. Mitä saisi vuorokauteen muutaman lisätunnin?

Must on tullu urheiluhullu! Ei suinkaan penkkiurheilun, sitä lajia vihaan edelleen yhtä paljon, kun ennenkin. Miksi istuisin sohvalla persuuksillani katsomassa, kun muut viuhtoo? Sen sijaan tykkään itse viuhtomisesta. Kuntosalilla rääkkääminen alkaa jo saada masokistisia piirteitä ja suorastaan nautin siitä ”kivun” tunteesta. Aerobic-tunnille menon kynnyskin on nyt ylitetty ja jumppatunnit on nyt ohjelmassa kahdesti viikossa, niiden kahden kuntosalikerran lisäksi. Mahtavaa huomata, että kaikella sillä hikoilulla saavutetaan myös tuloksia. Jaksan pomppelehtia koko jumpan läpi ja tehdä kaikki liikkeet kiltisti. Hieman karjakko-ilmettä vaihdeltiin eilen vierustoverin kanssa liikkeessä, jossa kokopunnerrusasennossa liuúteltiin vartaloa edes takaisin. Ja jaksaa jaksaa vielä 16 kertaa. Ja minä jaksan! Huhtikuussa en vielä edes päässyt moiseen asentoon. Uusi kuntosaliohjelmani on lievästi sanottuna vaativa. Ohjaajani kysyi mitä haluan kuntosalilla käynnillä saavuttaa, vastasin, että se on joko kiinteytyminen salilla tai ajanvaraus plastiikkakirurgille nahankiristykseen. Ohjelma on sitten sen mukainen, ei mitään kevyttä käsien ja jalkojen heiluttelua. Katsotaan vuoden päästä onko tällä saavutettu se mitä toivotaan vai onko nahankiristystä edessä joka tapauksessa.

Proteiinien nauttimisen kanssa on edelleen ongelmia. Tällä urheilumäärällä minun pitäisi nauttia proteiinia ihan vähintään 1,5 g/painokilo vuorokaudessa. Se tekee tällä hetkellä vähintään 124,5 g/vuorokausi. Ei meinaa onnistua millään. Syön raejuustoa, proteiinipatukoita, proteiinipirtelöä yms. mutta tuohon määrään on todella vaikea päästä. Kadehdin Amerikkalaisia pikkumahakollegoitani joilla on saatavilla Protein Bulletteja , joissa on vajaa desissä 42 g proteiinia. Saihan niitä tilattua tietysti netistä…laitanpa kyselyn menemään saman tien.

Kyllästyin kaivelemaan pitkiä hiuksiani jokaisen suihkun jälkeen vessan viemäristä ja päräytin tukkani lyhyeksi. Tyyniliinalta saa silti joka aamu nyppiä kourallisen irtokarvaa, mutta on tässä positiivisiakin puolia: On muuten nopeata ja helppoa tukanlaitto aamuisin! Ja lyhyt tukka on tosi näppärä liikunnan kannalta. Toivottavasti tämä tästä vielä vahvistuu ja kasvaa ennen pitkää entiselleen. -26 kg.

perjantai 14. elokuuta 2009

Jälkitarkastus

Olin viikko sitten leikkaukseni jälkitarkastuksessa. Kaikki kunnossa. Lääkärin mukaan ei yhtään nopeampaakaan saisi paino tippua, mutta mitenkään sitä en voi estää tippumasta. Olen kuulemma oikea superlaihduttaja. Supertiputtaja alan olemaan myös hiusten suhteen. Karvaa lähtee tolkuttomina tuppoina, harjatessa, yön aikana tyynylle tippuu jne. jne. Kunhan ei kokonaan tipu tai aletaan mieheni kanssa muistuttaa toisiamme hämmästyttävässä määrin. Hiukset palautuvat lääkärin mukaan kyllä ennalleen, mutta raju laihtuminen on elimistölle shokki.

Olen nyt kuntoklubin jäsen. Punttisalilla on käyty ahkerasti ja ipanakin viihtyy kuntosalin lapsiparkissa (suuri tekosyyni on siis poistunut). Vielä ei näy Madonnan pakaroita, mutta jotain edistymistä tapahtuu, kun nykyinen kuntosaliohjelma alkaa käydä liian helpoksi. Uuden ohjelman teko on jo varattu. Ihmetellään miehen kanssa, että mitä me ennen tehtiin kaikki illat? Tai ennemminkin ihmetellään, miten me jaksettiin maata sohvalla kaikki illat. Nykyään ne täyttyvät kuntosalista, lenkkeilystä, ulkoilusta ja ystävien tapaamisesta. Energiaa riittää huomattavasti enemmän, kun vielä 20 kiloa sitten.

Ruokailusta, laitanpa malliesimerkiksi eiliset syömiset.

Aamupala: 1 dl vettä ja vitamiini-, kalsium- ja rautapillerit
Töissä aamukahvilla: ½ reissumiestä, 1 siivu leikkelettä, 1 tl margariinia
Lounas: 3 kirsikkatomaattia, pari salaatin lehteä ja broilerin ohuen ohuesta leikkeestä ½
Illallinen: Vajaa 1 dl makaronia ja 2 rkl kinkkukastiketta (tätä en jaksanut syödä loppuun)
Iltapala: 3 x 3 cm pala mustikkapiirakkaa

Näiden lisäksi vettä pitkin päivää tietenkin!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

2 kuukautta post-op tai 2 month surgiversary!

Niin kuin se alan sivustoilla ilmoitetaan. Kaksi kuukautta on nyt mennyt ja painoa lähtenyt yhteensä 21 kiloa! Aika huimaa. Paino alkaa nyt kasilla, viimeksi olen painanut näin ”vähän” kymmenen vuotta sitten. Olemme mieheni kanssa kuvanneet minusta todella karmeita kokovartalokuvia aina kuukauden välein ja ensimmäiset ovat ennen leikkausta viimeisimmät nyt 2 M post-op, niistä eron kyllä huomaa. Sorry, eivät ole julkaisukelpoisia. Kasvot on kaventunut huimasti, persuu ja maha on pienentynyt roimasti. Jouduin käymään vaateostoksilla, kaapista ei yksinkertaisesti enää löytynyt mitään päälle pantavaa, kun kaikki housut (yksiä pienimpiä farkkuja lukuun ottamatta) ovat auttamatta liian isoja. Painelin vanhasta tottumuksesta sinne isojen tyttöjen osastolle. Hah! Jopa Great Girlssin pienimmät (44) farkut olivat liian isot. Lököttivät reisistä ja takapuolesta, kun kotona hiihdeltävät yöpaidan housut. Sitten vaan rohkeasti ”tavisten” osastolle, josta löysinkin oikein napakat farkut (koko 44, mutta hei tavisten osastolta!) Löysin paidankin normaaliosastolta koko on 40–42, halleluja!

Reikä mahassa on kokonaan umpeutunut, joten talviturkki on uiden heitetty. Viikko olisi vielä lomaa jäljellä ja se on hermoja repivää hommaa yhden teinin ja yhden uhma-ikäisen kanssa, kun miehellä ei ole lomaa. Miten ne jaksaa tapella koko ajan? Elokuun alusta kutsuu kuntosali ja uimahalli. Mies on lupautunut kuntosalille mukaan. Ruokamäärät eivät ole juurikaan suurentuneet, mutta pieniin annoksiin on nyt jotenkin tottunut. Tulee otettua jo automaattisesti pienempiä määriä lautaselle, eikä enää syö silmillään.