Blogini on nyt muuttanut uuteen osoitteeseen. Vanha ei toiminut, joten kokeillaan nyt tätä.
Labra tulokset ovat saapuneet ja toimitettu sairaalaan. Kaikki suhteellisen ok, sokeri ja kolesteroli olivat hieman koholla, mutta ei mitään hälyttävää (tai mitään mitä leikkaus ei korjaisi).
Ensi viikolla alkaa todellinen ENE-vaihe. Pelkään olevani todellinen hirviö alkupäivät ja perhettä on varotettu. Kolme viikkoa, sen nyt seisoo vaikka päällään!
tiistai 28. huhtikuuta 2009
MySkinnyJeans!
Pahoitteluni, otsikolla ei välttämättä ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa. Huomaan olevani niin turhamainen, että haluan testata otsikon vaikutusta blogini lukijamäärään.
Toisaalta otsikko pistää myös ajattelemaan ulkonäön merkitystä. Mahtavan puheenaiheen tästä antoi meille brittien talenttiohjelmaan osallistunut Susan Boyle. (huom. tätä myös googletetaan paljon). Erittäin taviksen näköinen nainen kävi laulaa luikauttamassa itsensä supertähdeksi ja lyömällä kaikki ällikällä enkelin äänellään.
Liian helposti oletetaan ulkonäön ja lahjojen kulkevan käsi kädessä. Ei voi olla kaunista lauluääntä, jos on ns.ruma? Ei voi olla ahkera, jos on lihava? Näistä ennakkoluuloista on tuhat esimerkkiä. Itse hyvinkin tavallisena pullukkana kuulun varmaan koulukunnan: ei voi olla älykäs, jos on jumalaisen kaunis- kannattajiin. Ja väärässä olen tässäkin.
Törmäsin kaukosäädinsurffailullani ”mielenkiintoiseen” ohjelmaan, jossa kysyttiin: Olisitko mieluummin köyhä ja laiha vai rikas ja lihava? Naiset vastasivat pääsääntöisesti köyhä ja laiha, miehistä pieni enemmistö taipui olemaan rikas ja lihava. Onko olemassa sellaista ryhmää, kuin rikas ja lihava? Rahalla saa vatsalaukun pienennykset, rintojen korjaukset, vatsanahan kiristykset, kasvojen kohotukset, personal trainerit ja kokit. Missä ovat raharikkaat ja kuuluisat? Näyttäkää minulle ne rumat ja lihavat. Okei Donald Trumpin tukkaa ei lasketa, mutta ei siellä lihavaa vaimoa käsipuolessa kuljeteta.
Takaisin omaan matkaani, pienin hiiriaskelin, mutta edistystäkin tapahtuu. Muutaman päivän osa ”nutraamiseni” on tuottanut lievää tulosta ja painonpäivityksen voi kurkata sivusta. Tästä eteenpäin kohti SkinnyJeanssia!
Toisaalta otsikko pistää myös ajattelemaan ulkonäön merkitystä. Mahtavan puheenaiheen tästä antoi meille brittien talenttiohjelmaan osallistunut Susan Boyle. (huom. tätä myös googletetaan paljon). Erittäin taviksen näköinen nainen kävi laulaa luikauttamassa itsensä supertähdeksi ja lyömällä kaikki ällikällä enkelin äänellään.
Liian helposti oletetaan ulkonäön ja lahjojen kulkevan käsi kädessä. Ei voi olla kaunista lauluääntä, jos on ns.ruma? Ei voi olla ahkera, jos on lihava? Näistä ennakkoluuloista on tuhat esimerkkiä. Itse hyvinkin tavallisena pullukkana kuulun varmaan koulukunnan: ei voi olla älykäs, jos on jumalaisen kaunis- kannattajiin. Ja väärässä olen tässäkin.
Törmäsin kaukosäädinsurffailullani ”mielenkiintoiseen” ohjelmaan, jossa kysyttiin: Olisitko mieluummin köyhä ja laiha vai rikas ja lihava? Naiset vastasivat pääsääntöisesti köyhä ja laiha, miehistä pieni enemmistö taipui olemaan rikas ja lihava. Onko olemassa sellaista ryhmää, kuin rikas ja lihava? Rahalla saa vatsalaukun pienennykset, rintojen korjaukset, vatsanahan kiristykset, kasvojen kohotukset, personal trainerit ja kokit. Missä ovat raharikkaat ja kuuluisat? Näyttäkää minulle ne rumat ja lihavat. Okei Donald Trumpin tukkaa ei lasketa, mutta ei siellä lihavaa vaimoa käsipuolessa kuljeteta.
Takaisin omaan matkaani, pienin hiiriaskelin, mutta edistystäkin tapahtuu. Muutaman päivän osa ”nutraamiseni” on tuottanut lievää tulosta ja painonpäivityksen voi kurkata sivusta. Tästä eteenpäin kohti SkinnyJeanssia!
Labrat
Eilen otettiin valtava kasa labrakokeita. Sain, kiitos mahtavan työterveyshoitajani, suurimman osan kokeista nakitettua työnantajan (vielä, kun sellainen on) piikkiin. Siinä säästyi omasta lompakosta sievoinen summa, arviolta 200 euroa. Ja aivan oikein, työterveyshuollonkin mukaan tämä on työkykyä edistävä toimenpide. Kaikkiaan kolme koetta jäi näin itse maksettavaksi: Keuhkoröntgen, veriryhmämääritys ja sairaalabakteeriviljely. Keuhkot on kunnossa, sen on nyt oikein radiologi lausunut paperille, muitten kokeiden tuloksia odottelen ensi viikolla saapuvaksi.
Aina ei saa yksityiseltä puolelta mahtavan ihanaa palvelua. Takakireä labrantäti tiukkasi minulta miksi näitä kokeita ei otettu siellä työterveyshuollossa. Miksi nämä kokeet otetaan? Täräytin sitten vastauksenkin suoraan tiskiin, menen laihdutusleikkaukseen. Se aiheutti luonnollisesti ryöpyn kysymyksiä: Oletko yrittänyt laihduttaa? (helou, en tietenkään, en koskaan, vaan hyppään suin päin leikkauspöydälle), oletko ollut kauan ylipainoinen? Sehän on kamalan kallista, mitä se maksaa? Missä se tehdään? Miten se tehdään? Jääkö arpia? Roikkuuko iho ja rinnat? Periaatteessa asia ei kuuluisi hänelle pätkääkään. Ymmärrän kiinnostuksen ja uteliaisuuden, mutta missä menee raja? Ylipaino ja läskini ovat minun akilleen kantapääni, minun heikko kohtani. Voin vaikuttaa olevani vahva ja tietyssä mielessä olenkin nyt kun päätös on tehty. Voin puhua asiasta avoimesti itse valitsemieni ihmisten kanssa tai kirjoittaa anonyymisti blogia. Haavat ovat syvät, olen kärsinyt tästä kauan, kuunnellut vihjailuja kiloistani ja minua on kiusattu aiheesta jo koulussa. Se satuttaa erittäin syvästi jos aihetta ruoditaan ilman minun aloitettani tai töksäytellään. Läskit on yleisesti hyväksytty arvostelun kohde ja puheenaihe. Ei hoikkia kait arvostella samalla tavalla? Tai takakireitä nutturapäitä? En tiedä vielä, ehkä se aika on edessä, kun minustakin muodostuu kuivakka laiha täti-ihminen, joka sivaltaa mielipiteensä ylipainosta ilmoille, jos ei suoraan niin ainakin hyvin luettavien rivien välistä. Sitä odotellessa .
Aina ei saa yksityiseltä puolelta mahtavan ihanaa palvelua. Takakireä labrantäti tiukkasi minulta miksi näitä kokeita ei otettu siellä työterveyshuollossa. Miksi nämä kokeet otetaan? Täräytin sitten vastauksenkin suoraan tiskiin, menen laihdutusleikkaukseen. Se aiheutti luonnollisesti ryöpyn kysymyksiä: Oletko yrittänyt laihduttaa? (helou, en tietenkään, en koskaan, vaan hyppään suin päin leikkauspöydälle), oletko ollut kauan ylipainoinen? Sehän on kamalan kallista, mitä se maksaa? Missä se tehdään? Miten se tehdään? Jääkö arpia? Roikkuuko iho ja rinnat? Periaatteessa asia ei kuuluisi hänelle pätkääkään. Ymmärrän kiinnostuksen ja uteliaisuuden, mutta missä menee raja? Ylipaino ja läskini ovat minun akilleen kantapääni, minun heikko kohtani. Voin vaikuttaa olevani vahva ja tietyssä mielessä olenkin nyt kun päätös on tehty. Voin puhua asiasta avoimesti itse valitsemieni ihmisten kanssa tai kirjoittaa anonyymisti blogia. Haavat ovat syvät, olen kärsinyt tästä kauan, kuunnellut vihjailuja kiloistani ja minua on kiusattu aiheesta jo koulussa. Se satuttaa erittäin syvästi jos aihetta ruoditaan ilman minun aloitettani tai töksäytellään. Läskit on yleisesti hyväksytty arvostelun kohde ja puheenaihe. Ei hoikkia kait arvostella samalla tavalla? Tai takakireitä nutturapäitä? En tiedä vielä, ehkä se aika on edessä, kun minustakin muodostuu kuivakka laiha täti-ihminen, joka sivaltaa mielipiteensä ylipainosta ilmoille, jos ei suoraan niin ainakin hyvin luettavien rivien välistä. Sitä odotellessa .
yt-ilmoitus
Napsahti sähköpostiin tänään. Vähän kävi ahdistamaan, tässä olen tekemässä suurta elämän muutosta ja sijoittamassa tähän aikamoisen summan rahaa. Puolen päivän ahdistuksen jälkeen asiaa alkoi ajatella jo toiselta kantilta. Entäs sitten, jos nakki napsahtaa kohdalleni. So What! Olen vielä nuori, pätevä töissäni, pitkällä irtisanomisajalla, kuulun liittoon ja puolen vuoden päästä helvetin paljon hoikempi kuin nyt. Lama ei kestä ikuisesti ja sitten on taas kysyntää pätevälle ja valitettavan raadollista kyllä myös terveelle (lue hyvännäköiselle) henkilökunnalle. Eli en peru päätöstäni leikkaukseen menosta!
Pari päivää olen tässä totutellut pääsiäismässäjäisten jälkeen hyvin kevyeen ruokavalioon. Aamiaisen ja lounaan ja iltapalan olen korvannut ENE-pirtelöillä tai Elovena-kaurajuomalla ja päivällisen olen syönyt normaalisti. Eilinen oli ihan tuskaa. Kamalia itsensä huijaamisfiiliksiä hiipii mieleen verensokerin alentumassa. Alkaa suorastaan sääliä itseään ja kehittelee tuupertumisteorioita. Haloo! Ihan, kun meikäläisen kokoinen ihminen ei saisi energiaa näistä rasvavarastoista. Tänään oli jo helpompi päivä syömisen suhteen vai lieneekö sitten mennyt huomaamatta Yt-shokissa.
Pari päivää olen tässä totutellut pääsiäismässäjäisten jälkeen hyvin kevyeen ruokavalioon. Aamiaisen ja lounaan ja iltapalan olen korvannut ENE-pirtelöillä tai Elovena-kaurajuomalla ja päivällisen olen syönyt normaalisti. Eilinen oli ihan tuskaa. Kamalia itsensä huijaamisfiiliksiä hiipii mieleen verensokerin alentumassa. Alkaa suorastaan sääliä itseään ja kehittelee tuupertumisteorioita. Haloo! Ihan, kun meikäläisen kokoinen ihminen ei saisi energiaa näistä rasvavarastoista. Tänään oli jo helpompi päivä syömisen suhteen vai lieneekö sitten mennyt huomaamatta Yt-shokissa.
”Maltillinen pääsiäinen!”
Hyi helvetti. Kyllä ällöttää. Kamala sika olo.
On sitten tullut syötyä. Alitajuinen ajatus vatsalaukustani ja siitä, että siitä kohta poistetaan 80%:ia saa minut voimaan pahoin jokaisen aterian jälkeen. Jokainen ateria on kuin viimeinen ehtoollinen. Vikan kerran pizzaa, vikan kerran hampurilaista, vikan kerran sitä, vikan kerran tätä. Outo ilmiö on myös se, että ne läheiset ihmiset, jotka tästä leikkauksesta tietävät haluavat tarjota minulle jotain nyt, kun vielä voivat. Olin vanhempieni kanssa pääsiäisen vietossa ja rehellisesti sanottuna ruokaa ei ole koskaan ollut niin paljoa. Äitini kokkasi täydet kattaukset viisi kertaa päivässä.
Aika monet sosiaaliset suhteet pohjautuvat muuten jollain tavalla syömiseen tai yhdessä juomiseen. Yhdessä juodaan kahvit, otetaan viinit, kannetaan pöytään pullat ja muffinssit. Vieraanvaraisuutta toki, olenkohan jatkossa epäkohtelias vieras, kun kieltäydyn suurimmasta osasta? Tulipa hoidettua sosiaalinen juominenkin pois päiväjärjestyksestä mökkinaapureiden kanssa. Join punaviinit ja drinkit kiltisti ja oksensin urakalla seuraavan päivän. Pidettäköön sitä, vaikka puhdistautumisriittinä tulevaan, jollainhan se krapula piti itselleen selitellä .
On sitten tullut syötyä. Alitajuinen ajatus vatsalaukustani ja siitä, että siitä kohta poistetaan 80%:ia saa minut voimaan pahoin jokaisen aterian jälkeen. Jokainen ateria on kuin viimeinen ehtoollinen. Vikan kerran pizzaa, vikan kerran hampurilaista, vikan kerran sitä, vikan kerran tätä. Outo ilmiö on myös se, että ne läheiset ihmiset, jotka tästä leikkauksesta tietävät haluavat tarjota minulle jotain nyt, kun vielä voivat. Olin vanhempieni kanssa pääsiäisen vietossa ja rehellisesti sanottuna ruokaa ei ole koskaan ollut niin paljoa. Äitini kokkasi täydet kattaukset viisi kertaa päivässä.
Aika monet sosiaaliset suhteet pohjautuvat muuten jollain tavalla syömiseen tai yhdessä juomiseen. Yhdessä juodaan kahvit, otetaan viinit, kannetaan pöytään pullat ja muffinssit. Vieraanvaraisuutta toki, olenkohan jatkossa epäkohtelias vieras, kun kieltäydyn suurimmasta osasta? Tulipa hoidettua sosiaalinen juominenkin pois päiväjärjestyksestä mökkinaapureiden kanssa. Join punaviinit ja drinkit kiltisti ja oksensin urakalla seuraavan päivän. Pidettäköön sitä, vaikka puhdistautumisriittinä tulevaan, jollainhan se krapula piti itselleen selitellä .
Matka alkakoon
Matka alkakoon!
Kuulin ensimmäisen kerran laihdutusleikkauksesta suunnilleen vuosi sitten, kun olin sairaalassa sappirakon poistoleikkauksessa. Samassa huoneessa kanssani oli toipumassa laihdutusleikkauksen läpikäynyt nuori nainen. Mitähän hänelle kuuluu?
Asia jäi muhimaan päähäni, tämänkin vuoden aikana olen kokeillut, jos jonkinlaisia laihdutuskonsteja. Kukapa ylipainoinen ei olisi? Laihdutushistoriaani ovat mm. Painonvartijat (vaihtelevalla menestyksellä parhaillaan jopa -28 kg), Atkinsin dietti, Nutrilett-kuuri, Herbalife, insuliinihoitoisen raskausdiabeteksen takia laihdutin sairaalan diabetesruokavaliolla ja aa.. hurjina nuoruusvuosina (ei tässä kovin vanhoja olla vieläkään) laihdutin jopa tätini silloisesta länsi-Saksasta raahaamilla amfetamiini-johdannaisilla laihdutuslääkkeillä. En suosittele kenellekään .
Miksi sitten laihdutusleikkaukseen? Mitta tuli täyteen itseäni, ikuista laihduttamista, jojo-laihduttamista, epäonnistumisia, huonoa itsetuntoa, häpeää, selkärangattomuutta, näkymättömyyttä, pientä vihjailua, suoraa vittuilua, vaatekauppojen telttaosastoja..yms. Faktahan on se, että minun mittaisen naisen 160 cm (hattu päässä ja korkokengät jalassa) tulisi painaa 49-61 kg eli ylipainoa on tällä hetkellä vähintään 47,2 kg. Kaikki on jo kokeiltu ja en ikinä tule saamaan painosta 50 kiloa pudotettua "kotikonsteilla".
Miten minut leikataan? Minulle tehdään mahalaukun typistys eli gastric sleeve leikkaus. Tähystysleikkauksessa vatsalaukkuani kutistetaan niin, että nykyisestä jäljelle jää n. 20 %. Tämän jälkeen pystyn alkuunsa syömään n. 0,5 - 1 dl kerrallaan ja päivittäinen kalorimäärä vähenee 600-800 kcal:iin vuorokaudessa.
Missä? Minut leikataan yksityissairaalassa. Leikkauksia tehdään myös kunnallisella puolella, mutta niihin on varsinkin pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta päästä. Tai jonot ovat valtavat, leikattavia potilaita on paljon ja leikkaavia yksiköitä vain yksi (Peijas). Minä olen päätökseni tehnyt ja olen valmis sijoittamaan terveyteeni saman summan, jonka moni sijoittaa esim. henkilöautoonsa tai Thaimaan matkaan.
Koska? 26.5.2009! Sitä ennen minun pitää teetättää lauma verikokeita ja keuhkoröntgen. Vapun jälkeen alkaa kolme viikkoa kestävä ENE-dietti, mutta kaikki sitäkin ennen pudotetut kilot ovat vaan suurta plussaa. Vielä meinaan kuitenkin viettää maltillisen pääsiäisen, maltillisen vapun ja käydä mieheni kanssa kolmen ruokalajin illallisella.
Kuulin ensimmäisen kerran laihdutusleikkauksesta suunnilleen vuosi sitten, kun olin sairaalassa sappirakon poistoleikkauksessa. Samassa huoneessa kanssani oli toipumassa laihdutusleikkauksen läpikäynyt nuori nainen. Mitähän hänelle kuuluu?
Asia jäi muhimaan päähäni, tämänkin vuoden aikana olen kokeillut, jos jonkinlaisia laihdutuskonsteja. Kukapa ylipainoinen ei olisi? Laihdutushistoriaani ovat mm. Painonvartijat (vaihtelevalla menestyksellä parhaillaan jopa -28 kg), Atkinsin dietti, Nutrilett-kuuri, Herbalife, insuliinihoitoisen raskausdiabeteksen takia laihdutin sairaalan diabetesruokavaliolla ja aa.. hurjina nuoruusvuosina (ei tässä kovin vanhoja olla vieläkään) laihdutin jopa tätini silloisesta länsi-Saksasta raahaamilla amfetamiini-johdannaisilla laihdutuslääkkeillä. En suosittele kenellekään .
Miksi sitten laihdutusleikkaukseen? Mitta tuli täyteen itseäni, ikuista laihduttamista, jojo-laihduttamista, epäonnistumisia, huonoa itsetuntoa, häpeää, selkärangattomuutta, näkymättömyyttä, pientä vihjailua, suoraa vittuilua, vaatekauppojen telttaosastoja..yms. Faktahan on se, että minun mittaisen naisen 160 cm (hattu päässä ja korkokengät jalassa) tulisi painaa 49-61 kg eli ylipainoa on tällä hetkellä vähintään 47,2 kg. Kaikki on jo kokeiltu ja en ikinä tule saamaan painosta 50 kiloa pudotettua "kotikonsteilla".
Miten minut leikataan? Minulle tehdään mahalaukun typistys eli gastric sleeve leikkaus. Tähystysleikkauksessa vatsalaukkuani kutistetaan niin, että nykyisestä jäljelle jää n. 20 %. Tämän jälkeen pystyn alkuunsa syömään n. 0,5 - 1 dl kerrallaan ja päivittäinen kalorimäärä vähenee 600-800 kcal:iin vuorokaudessa.
Missä? Minut leikataan yksityissairaalassa. Leikkauksia tehdään myös kunnallisella puolella, mutta niihin on varsinkin pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta päästä. Tai jonot ovat valtavat, leikattavia potilaita on paljon ja leikkaavia yksiköitä vain yksi (Peijas). Minä olen päätökseni tehnyt ja olen valmis sijoittamaan terveyteeni saman summan, jonka moni sijoittaa esim. henkilöautoonsa tai Thaimaan matkaan.
Koska? 26.5.2009! Sitä ennen minun pitää teetättää lauma verikokeita ja keuhkoröntgen. Vapun jälkeen alkaa kolme viikkoa kestävä ENE-dietti, mutta kaikki sitäkin ennen pudotetut kilot ovat vaan suurta plussaa. Vielä meinaan kuitenkin viettää maltillisen pääsiäisen, maltillisen vapun ja käydä mieheni kanssa kolmen ruokalajin illallisella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
